Elefanttinainen.

Minä täällä taas. On jo tietokonekin käytössä ja kaikkea. Kädessäni on mystinen ötökänpurema (ehkä?), jonka vuoksi se on punainen ja paisunut niin, ettei rystysiä tai pintaverisuonia enää erota. Onk tää nyt se elefanttitauti? Missä vaiheessa pitää mennä lääkäriin? En saa kättä enää kunnolla nyrkkiin, koska ihoa alkaa kiristää. Seuraan tilannetta ja olen iloinen, ettei toi paise tullut naamaan.



Tänään olis vissiin yhteisillalliset kaverin luona ja sit jottain tanssitouhuja. Tällä viikolla pidin esitelmän, johon olin tyytyväinen, join skumppaa, söin muffinsseja ja kaipasin Lego-leikkejä Joanan kanssa, hengailin Agnieszkan kanssa keskustassa, sotkin salakavalan huomaamatta huoneeni nykyiseen tilaansa, katoin ANTM:n 12. cyclen loppuun (väärä tyyppi voitti!) ja yritin välttää sen ajattelemista, että tää loppuu jo kuukauden päästä.

Nyt lähen ostaan leipää ja punkkua.

Viaton valiturahdus.

On aika tulla urahtamaan tannekin. Kirjoitan kamppiksen koneella, silla omani meni rikki kesken Pocahontaksen, joten en pysty kayttamaan ihan kaikkia aakkosia.

On muuten todella harmillista, kun tietokone menee rikki ja itse huomaa, ettei ole tehnyt varakopioita esimerkiksi valokuvistaan tai musiikistaan. Nyyhky. Suurnyyhky oikeestaan. Vien koneen Suomeen, jossa isa lupasi koittaa pelastaa, mita pelastettavissa on. Olen siis tulossa/menossa Suomeen 18.-22.5. pedagogisten paasykokeiden takia. Venytin vierailua parilla paivalla, jotta ehdin nakemaan Tampere-ystavat ja vanhemmat ja isovanhemmat. Alussa ketutti lahtea Suomeen vain kokeen takia, mutta olen asennoitunut asiaan parhain pain ja on ihana nahda Sanna ja Anu ja Janne ja Eeva ja Aiti ja Isa ja isovanhemmat. En valita. Ja tulen sitten taas viikonlopuksi tanne. Viikonloppuja on niin vahan jaljella, etten malttanut viettaa yhtakaan Suomessa nyt. Haikeus iskee.

Ja nyt kamppis tuli kotiin, joten fiksuna tyttona jatkan pakkaamista, enka enaa lurki sen huoneessa. Jatkuu joskus myohemmi!